2013/03/01

Pestotastic


Jälleen on pienen sadonkorjuun aika Herbien vihertonteilla. Basilikapensaat voi lihavasti joten nyt on hyvä hetki pyöräyttää tuoretta pestoa pöytään. Löysin joskus netistä hyvän peston valmistusohjeen, joten laitanpa sen nyt tähän kaikkien kokeiltavaksi. Itse valmistan tuon peston aina tehosekoittimessa, jolloin ei tarvi sotkee ton morttelin kans. Hirvee säätäminen, kellä nyt ois sellanen jäätävän kokone mortteli jonne noi kaikki aineet mahtuis. Fukdäät, kaikki ainekset vaan myllyyn ja shake it beibeeee. Siinä kun se pari minsaa on pörissy niin koostumus alkaa oleen suht smoottii, testaa ja maista.



PESTO
- 2 ruukkua basilikaa
- 25 g pinjan siemeniä
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 tl suolaa
- 50 g vastaraastettua parmesaania
- n. 150 ml extra virgin oliiviöljyä

1. Huuhtele basilikat ja nypi lehdet kulhoon. Laita sivuun.
2. Paahda pinjansiemeniä paistinpannulla pari minuuttia, kunnes ne saava aivan hitusen väriä.
3. Kuori ja pilko valkosipuli pieneksi.
4. Raasta parmesaani.
5. Hiero valkosipuli tahnaksi suolan kanssa morttelissa. Lisää joukkoon paahdetut pinjansiemenet ja huhmaroi, kunnes seos on tasaista. Huhmaroi sitten joukkoon kaikki basilika muutama lehti kerrallaan. (Kun seos on tasaista, voit tarvittaessa pakastaa pestopohjan ja jatkaa valmistusta myöhemmin.)
6. Lisää joukkoon parmesaani ja sekoita tasaiseksi huhmareella.
7. Lisää lopuksi mortteliin ohuena nauhana pikkuhiljaa oliiviöljy. Öliiviöljyn määrä riippuu siitä, miten notkeaa tai paksua pestoa haluat. Hieman reilu 1 desilitra on kuitenkin yleensä sopiva määrä.
8. Säilö pesto puhtaaseen, kuivaan, tiiviisti suljettavaan purkkiin. Parhaita ovat ilmatiiviit purkit, mutta esimerkiksi puhtaat pilttipurkit tai hillopurkitkin käyvät parmman puutteessa. Siirrä pesto astiaan ja valuta lopuksi ohuena nauhana hieman oliiviöljyä peston pinnalle. Pinnalla oleva oliiviöljy parantaa peston säilyvyyttä.
9. Nauti pastan kanssa, sekoita perunamuusiin, lisää mausteeksi pizzaan tai sivele vaikka patongin palalle. Pesto säilyy jääkaapissa reilun viikon.


SE HELPOMPI TAPA


Voit valmistaa peston myös tehosekoittimessa, joskin koostumus ei ole tällöin niin samettinen kuin morttelissa tehtäessä. Mikäli käytät tehosekoitinta, laita kaikki ainekset koneeseen yhtäaikaa ja sekoita kunnes seos on tasaista.

Will it blend?

Tuoretta pestopastaa ja siivu ciabattaa. Pastan sekaan vähän pannulla kuullotettua punasipulia, avokadoa, mozzarellaa ja kirsikkatomaattia. Sit pesto messiin, pyöräytetää pari kertaa ja päälle sipasu parmesaanii. Syö ja nauti.


Nyt on basilikat Herbiessä vähän köyhän näkösiä, muutama oksantynkä jäi jälelle. Eiköhän tuo taas viikon päästä oo edustuskunnossa.  Viel ku pyöräytän tuoretta Ciabattaa uunista ja siihen päälle tota tuoretta pestoo, vähän mozzarellaa, tomaattia ja lasi viintä kylkeen niin viikonloppu on erittäin jeeves. Life is goooood.



Translation: Homemade pesto, fuggeddabout markets.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs tuumasit? Heitä kommenttia pöytään.

So what do you think? Comments are welcome.